Syntymätaulu

19,00 

  • Taulun yläosassa on pieni reikä, josta taulun voi myös ripustaa ohuella langalla roikkumaan katosta.
  • Syntymätaulun voi antaa lahjaksi, tai muistoksi lapsen syntymästä. Taulun avulla voi esitellä lapsen nimen esimerkiksi ristiäisissä, nimiäisissä tai nimenanto juhlassa.
  • Syntymätaulun lisäksi verkkokaupasta löytyy myös muita tauluja: Syntymätaulu tarkoilla tiedoilla
  • Taulu on kevyt, joten se on helppo antaa lahjaksi sekä kestää hyvin kuljetuksen. Ei ole helposti särkyvä.

 

Kaikki nimet, ensimmäinen nimi tulee ylimmäksi taulussa. Tarkista nimi, koska taulu valmistetaan siinä muodossa kuin nimet on kirjoitettu.
Päivämäärä tulee muodossa pp.kk.vvvv
Product total
Options total
Grand total

Syntymätaulu

Taulu on halkaisijaltaan 19 cm.

Taulu on suunniteltu ja valmistettu Suomessa

 

  • Taulun yläosassa on pieni reikä, josta taulun voi myös ripustaa ohuella langalla roikkumaan katosta.
  • Taulun voi antaa lahjaksi, tai muistoksi lapsen syntymästä. Taulun avulla voi esitellä lapsen nimen esimerkiksi ristiäisissä, nimiäisissä tai nimenanto juhlassa.
  • Taulun lisäksi verkkokaupasta löytyy myös muita tauluja: Syntymätaulu tarkoilla tiedoilla
  • Taulu on kevyt, joten se on helppo antaa lahjaksi sekä kestää hyvin kuljetuksen. Ei ole helposti särkyvä.

Maksaminen ja maksutavat

Meillä on sopimus Klarnan kanssa, pystymme tarjoamaan useita turvallisia maksutapoja. Erityisesti 30 päivän maksuajalla.


Ota yhteyttä

Otathan meihin yhteyttä mikäli haluat lisätietoja tuotteesta. Saat meihin yhteyttä helpoiten yhteyttä sähköpostilla asiakaspalvelu@laserj.fi tai ota yhteyttä painikkeella joka löytyy sivun yläosasta.

Vaihto- ja palautusehdot

Verkkokaupassamme on 14 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeus. Vaihto- ja palautusoikeus ei koske kustomoituja tuotteita koska tuote on tehty asiakkaan antamien tietojen mukaan. Palauttajan on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia ei makseta takaisin palauttajalle. Palautuksissa maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle (ei esimerkiksi tilisiirtona).

Toimitusaika

Toimitusaika on pääsääntöisesti 1-3 arkipäivää, riippuen tuotteiden määrästä, vaativuudesta ja koosta.

 

 

Arviot

Arvosteluja ei vielä ole

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Syntymätaulu”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yleisarvosana*
0/5
* Luokitus on pakollinen
Kuinka tyytyväinen olit tuotteeseen?*
0/5
* Luokitus on pakollinen

Mitä asiakkaamme sanovat
46 arvostelua